Esimerkkilauseet
- Ihmiset ajattelevat, että EU on vain ulkopolitiikkaa, mitä se ei ole.
- Jostain syystä monet ihmiset ajattelevat, että uskonto on jotenkin huono asia.
- Jostain syystä ihmiset ajattelevat, että kun heitä on kaksisataa yhdessä vaunussa, he ovat turvassa.
- Ahtisaari pitää yleisenä ongelmana sitä, että ihmiset ajattelevat edelleen usein kylmän sodan käsitteillä, puolin ja toisin.
- Esimerkiksi työpaikan löytäminen voi olla vaikeaa, koska ihmiset ajattelevat huippu-urheilijan saaneen työpaikkansa vain urheiluansioilla.
- Erityisesti työttömät sekä 50-59-vuotiaat työelämässä vielä olevat ihmiset ajattelevat näin.
- Ihminen ajattelee, Jumala tekee.
- Kun ihminen ajattelee, aivojen neuroniverkossa kulkee heikkoja sähköimpulsseja.
- Vauva ei heti synnyttyään mietiskele ainakaan samalla tavalla kuin varttuneempi ihminen ajattelee.
- Kun suomalainen kuvataiteesta vähänkin kiinnostunut ihminen ajattelee taidemaalari Rafael Wardia, mieleen nousee suunnaton valo ja kirkkaus.