MENETTÄÄ

Pääsana: järki (subst.)



Esimerkkilauseet

  • Kruglov piirsi naisen, jolla oli ruoska kädessä, ja menetti järkensä.
  • Lapsen mukana mainitaan olleen naisen, joko äidin tai hoitajan, joka pelästyi tapauksesta niin, että menetti järkensä.
  • Anu Kaipainen kuvasi kauan sitten romaanissaan ihmistä, joka menetti järkensä kantaessaan liian syvästi huolta maailman vääryyksistä.
  • Ulkoministeri Gohar Ayub Khanin arvion mukaan Intian hallitus on menettänyt järkensä.
  • Leikkiikö Hamlet hullua vai onko hän menettänyt järkensä?
  • Onkohan radioyhteydessä vikaa vai lieneekö mies etupenkillä menettänyt järkensä G-voimien paineessa?
  • Leirillä kuoli yksi henkiin jätetyistä kahdeksasta tytöstä, Margit Vilkman, joka tuntui jo menettäneen järkensä, kun kerran satuin tapaamaan hänet.
  • Lucia tuntuu menettäneen järkensä terän.
  • Eräässä puheessaan opiskelijoille hän tokaisi, että on surullista menettää järkensä.
  • Paavo Heinisen Silkkirummussa hän oli rakastunut puutarhuri, joka yrittää soittaa mykkää rumpua, ei saa vastarakkautta, menettää järkensä ja muuttuu demoniksi.