Esimerkkilauseet
- Erityisesti sosiaalidemokraatit ovat vastustaneet perinpohjaisen selvityksen tekemistä, koska useita puolueen kärkihahmoja on sekaantunut salaiseen vakoiluun.
- Nyt Raahen kaupunki ja Pattijoen kunta ovat päättäneet esittää sisäministeriölle selvityksen tekemistä, mutta Siikajoella on voimassa päätös, jonka mukaan kunta jättäytyy kuntajakolain mukaisesti ulkopuolelle.
- Hän on presidenttinä valmis tukemaan selvityksen tekemistä, sillä seuraavalla presidentillä on oltava kanta asiaan.
- Valiokunta ehdottaa kannanotossaan selvityksen tekemistä lyhytaikaisen taloudellisen suojan tarpeellisuudesta niiden ehdokkaiden osalta, joita ei valita uudelleen.
- Kauppa- ja teollisuusministeri ja ympäristöministeri ovat sopineet lopullisen selvityksen tekemisestä Vuotoksen altaasta.
- Toimeksiannon selvityksen tekemisestä oli Kuntaliitolle antanut Kotkan ja Haminan seutukunnan kuuden kunnan yhteistyövaliokunta.
- Laaja ja vaativa työ ei olisi kuitenkaan ehtinyt valmistua ennen vaaleja, joten aloite selvityksen tekemisestä siirrettiin uudelle hallitukselle.
- Aikaa selvityksen tekemiseen on ensivaiheessa puoli vuotta.
- Tämän selvityksen tekemiseen osallistuvat yritykset, paikalliset viranomaiset ja kansalaisjärjestöt, joilta on saatu arvokasta apua kaikkialla Balkanilla, Haavisto sanoi.
- Komissio on pyytänyt lupaa alustavan selvityksen tekemiseen.