Esimerkkilauseet
- Mielekästä tekemistä on riittänyt siinä määrin, että jokainen odottaa vireänä sitä päivää, jolloin lopulta päästään tositoimiin.
- Tiina Suopajärvi ja Matti Kontio haluavat antaa Vuokkiniemen nuorille mielekästä tekemistä, jottei juopottelu olisi ainoa harrastus.
- Tarkoituksena oli tarjota mielekästä tekemistä, mutta avoimen yliopiston suosio yllätti kaikki.
- Nukkumalähiöt on uudistettava monimuotoisiksi asuinympäristöiksi, joissa voi elää kehdosta hautaan ja joissa on mielekästä tekemistä, oli ihminen työssä tai työtön.
- Lisäksi odotettiin mielekästä tekemistä, sosiaalisia kontakteja, virikkeitä ja niiden kautta uskoa itseensa ja omiin mahdollisuuksiin työmarkkinoilla.
- Hurmeen mielestä yhteiskunnankin olisi syytä lisätä vaatimatonta tukeaan shakkiharrastukselle näinä aikoina, kun ihmisillä pitäisi olla jotain mielekästä tekemistä.
- Alueen asukkaat perustivat sen 1973, Seijan mukaan lähinnä siksi, että lapsilla olisi mielekästä tekemistä.
- En vastusta musikaaleja sinänsä, kyllä niissäkin voi olla tanssijalle mielekästä tekemistä.
- Hän uumoilee tulevaa globaalia yhteiskuntaa, jossa on vaikka kuinka paljon mielekästä tekemistä.
- Kerrostalon kolmiossa ei ole mitään mielekästä tekemistä.