Esimerkkilauseet
- Minulla oli iltaisin muuta tekemistä.
- Kaikkein köyhimmillä on muuta tekemistä.
- Usein tapailemme toisiamme myös kotosalla, sillä Pankowissa ei ole juuri muuta tekemistä.
- Kaikkein köyhimmillä on muuta tekemistä.
- Kun altaassa olo alkaa kyllästyttää, löytyy leiriläisille myös muuta tekemistä.
- Nuorilla on muuta tekemistä.
- Sen erinomaisia järjestelmiä ei saa muuttaa, muutenhan byrokratian pyörittäjät joutuisivat keksimään muuta tekemistä.
- Kiinnostuin musiikista oikeastaan vasta muutama vuosi sitten Ruotsissa, kun minulla ei ollut muuta tekemistä.
- Kotona viidennelle luokalle menevä tyttö piirtää esimerkiksi silloin kun ei ole muuta tekemistä.
- Tapahtumalla ei ole kaupungin kanssa muuta tekemistä kuin että se pidetään täällä.